Hairbasen kouluttaja Heleri – Miten rakentaa oma asiakaskunta nopeasti?
Moni kampaaja tuskailee listojen täyttämisen kanssa ja se on myös monelle aloittelevalle yrittäjälle se suurin kysymys, kun toimintaa aloitetaan. Kuinka saada oma asiakaskunta nopeasti? Kysyimme asiaa Hairbasen kouluttajalta Heleriltä, jolla on listat aina 1.5kk-2kk täynnä ja asiakkaita olisi tulossa vaikka kuinka, mutta kaikkia ei voi enää ottaa. Heleri rakensi oman asiakaskunnan täysin nollista ja alle vuodessa asiakaskunta oli kasassa ja listat täynnä.
Heleri, Mistä aloittaa, kun omaa asiakaskuntaa käydään rakentamaan?
Tee itsellesi sosiaalisen median tilit, kaikkein tehokkaimmat tilit ovat Instagram ja Facebook. Kuvaa jokainen tekemäsi työ ja panosta kuviin aikaa ja vaivaa. Kuvien ottamisessa tärkeää on hyvä valaistus, tausta ja kuvan hienosäätö.
Nyt kun minulla on tilit sosiaalisessa mediassa, mitä seuraavaksi?
Ole aktiivinen etenkin Instagramissa, se toimii sinun portfoliona mahdollisille asiakkaillesi. Etenkin ennen ja jälkeen kuvat toimivat erinomaisesti, asiakkaasi näkevät itsensä ennen kuvissa “vau voiko minunkin hiuksista saada tuollaista”. Postaa ainakin yksi kuva päivässä ja pidä pääpaino laadukkaissa kuvissa, huonoa työtä ei kannata julkaista. Tykkäile mahdollisten asiakkaidesi kuvista ja hanki itsellesi yleisöä.
Yksi erittäin tehokas keino on ottaa yhteyttä sosiaalisen median vaikuttajiin, (suositut bloggaajat, instagram-tilit joilla yli 5000 seuraajaa) Tarjoa työtäsi ja pyydä vastineeksi mainosta, yksi onnistunut työ sosiaalisen median vaikuttajan kanssa voi tuoda jopa yli 10 uutta asiakasta! Varaa esim. 10-15min lisää aikaa ennen seuraavaa asiakasta, näin sinulla on aikaa ottaa hyvät kuvat ja et saa huonoa mainetta kampaajana, joka on aina myöhässä. Mikäli aikataulu kuitenkin pettää, niin pyydä asiakastasi tulemaan esimerkiksi seuraavana päivänä kuvaussessioon, jossa teet asiakkaalle hienot kiharat ja otatte kuvia molempien käytettäväksi.
Mila kampaamoiden myyntituotteet
Sosiaalinen media on hallussa, mitä muuta?
Hyvät asiakaskokemukset tuovat sinulle positiivista palautetta ja asiakkaasi suosittelevat sinua ystävilleen ja tutuille. Ajattele, että jokainen asiakas on sinulle se kaikkein tärkein, tarjoa kahvia tai juotavaa, suklaata ja lehtiä luettavaksi. Ja kaikkein tärkein: Muista panostaa asiakaspalveluun! Vaikka työsi ei olisi tällä kertaa ollutkaan se kaikkein onnistunein, niin hyvällä asiakaspalvelulla silotat tietä ja saat pienen virheen anteeksi. Jos virhe oli sinun, korjaa se asiakkaalle veloituksetta.
Asiakaspalvelu sisältää myös oikeanlaisten tuotteiden suosittelun, mitkä tuotteet sopivat asiakkaallesi ja miten hoitaa hiuksia myös kotona. Tässä kohtaa kuviin astuu Milan hiustenhoito- ja muotoilutuotteet. Tarjoa laadukkaita ja jokaisen lompakolle sopivia tuotteita, joiden tiedät varmasti auttavan. Muistathan kysyä asiakkaaltasi hoitojen aikana tarkentavia kysymyksiä, miltä hiuspohja tuntuu, onko kaikki hyvin, onko vesi sopivan lämmintä/viileää, haluaisitko lisää jotain jne jne. Moni asiakas jättää sanomatta, vaikka jokin asia olisikin huonosti. Rohkaise asiakastasi kertomaan, jos jokin on huonosti ja saat näillä kysymyksillä useimmiten vastauksen ja voit kokeilla jotain muuta.
Lisäksi ensisijaisen tärkeää on, että käyttämäsi tuotteet tukevat ammattitaitoasi ja asiakaskokemusta. Olen testannut urani aikana yli 15 erilaista värisarjaa, sekä lukemattomia hiustenhoitotuotteita. Jos asiakkailta alkaa tulla palautetta, että päänahkaa kirvelee, tukka menee karrelle tai tukka tuntuu elottomalta ja kuolleelta kampaamokäynnin jälkeen, niin jotain on tehtävä ja se jotain on värisarjan/tuotteiden vaihto. Minun valintani on italialainen Milatonin laadukas värisarja, joka sisältää 87kpl värejä, ollen todella kompakti värisarjaksi. 100ml tuubeista on helppo annostella ja mikä tärkeintä, minulla ei ole tullut ensimmäistäkään asiakasta vastaan, joka olisi ollut Milatonin väreille allerginen! Samoiten punottavia päänahkoja ei ole tarvinnut katsella. Milan kampaamotuotteet taas tuovat mukavaa lisätuloa ja tuoksuvat mahtavalle. Kun käytän esim. Latte- tai banaanimaskia pesupaikalla, kuulen liki 99% varmasti sanat: “VAU, mitä tää on?” ja tuote myykin itse itsensä 🙂
Tutustu Milaton väreihin ja myyntituotteisiin hintaan 35€!
(5kpl 100ml värejä, 1000ml hapete, 250ml shampoo, 250ml hoitonamio)
Mila muotoilutuotteet
Teen kaiken mielestäni oikein, mutta asiakaskuntani ei kasva, mitä teen väärin?
Tee itsellesi tarkistuslista, esim. 10 kohdan lista, jonka voit tarkistaa jokaisen asiakkaan jälkeen.
Oliko varaaminen helppoa?
Olinko ajoissa?
Muistinko tarjota juotavaa?
Tuonko huonon tuulen kotoonta työpaikalle?
Kuuntelinko asiakasta?
Onnistuiko työ?
Tarjosinko tuotteita kotiin?
Teinkö työn sovitussa ajassa?
Onnistuivatko kuvat?
Tarjosinko uutta aikaa?
Tämä lista auttaa sinua kehittymään asiakaspalvelijana ja työssäsi. Muista kysyä asiakkaalta palautetta, oli se sitten hyvää tai huonoa. Huono palaute on jopa tärkeämpää, kuin “ihan hyvä” “joo tää on tosi hyvä”, huonon palautteen ansiosta voit kehittää itseäsi ja palvella tulevia asiakkaitasi paremmin.
Mitä muuta voisin tehdä?
Kehitä ja haasta itseäsi! Monelle kampaajan työ on vain työtä siinä missä tehtaan linjastollakin työskentely, minulle ei! Kun olet intohimoinen työtäsi kohtaan se välittyy asiakkaalle. Tänäpäivänä esim. youtubesta ja instagramista löytyy monia alan huippuja, jotka jakavat osaamistaan täysin ilmaiseksi. Uskalla kokeilla uusia tekniikoita ja tuotteita ja anna itsellesi myös oikeus epäonnistua. Virheistä oppii huomattavasti enemmän, kun aina onnistumalla. Virheen sattuessa istahda alas ja listaa ne asiat, jotka olisit voinut tehdä toisin ja tarvittaessa pyydä apua. Tärkeintä on tietenkin korjata tilanne asiakkaan kanssa, varaa uusi aika ja tee korjaustyö veloituksetta.
Vaatii paljon kanttia kertoa asiakkaalle työn valmistuttua: “Hei, nyt mielestäni emme onnistuneet hiustesi kanssa, haluaisin korjata asian. Sopiiko sinulle aika esim. tulevana perjantaina, haluan että olet tyytyväinen ja korjaan työni sille tasolle, että minä olen myös tyytyväinen” Nämä asiakkaat joiden kanssa on virhe käynyt ja olet sen mallikkaasti korjannut usein jäävät sinulle ikuisiksi ajoiksi.
Lue Hairbasen blogista, kuinka saat kampaamosi uuteen lentoon ja TEE YLI 1000€ enemmän rahaa kuukaudessa!
1000€ enemmän lue miten
Ole rohkea ja tartu tilaisuuksiin! Hairbase kampaamotukku tarjoaa Milaton hiusvärit ja Milan myyntituotteet kampaamoosi ja samoiten saat Hairbasen pääkouluttaja Helerin omatukihenkilöksesi! Milan kampaamotuotteissa myyntikate kampaajalle on verojen jälkeen 65-70%
Tee yritystili